Harrastusnäytekilpailu leirillä

Radiolaitteita
Itse rakennettuja radioita Liiton kesäleirillä.

Suomen Radioamatööriliitto ry. järjestää Suomi 100 -juhlaleirin 4.–9.7.2017 Tammelan Mustialassa, kuninkaankartanon alueella.
Radioamatööriliiton historia alkoi vuonna 1921 Nuorten Voiman Liiton (NVL) osana nimellä N.V.L. Radioyhdistys. NVL:n jäseneksi pääsy edellytti harrastenäytteen lähettämistä.  Nyt Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetään SRAL:n kesäleirillä harrastusnäytekilpailu. Kaikki harrastusnäytteen esille tuonneet saavat kunniakirjan.
 
Yleissarja (kaikille)
Itsetehdyt radioamatööritoimintaan liittyvät laitteet tai pöydälle mahtuvat antennit.
Laitteet saavat olla sekä nykytekniikkaa että vanhemman ajan tekniikkaa. Ja koska on Suomen 100-vuotisjuhlavuosi, olisi toki arvoa lisäävää, että ne olisi myös rakennettu tänä vuonna, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Kytkentäkaaviot ja/tai toimintakuvaukset olisi toivottavaa olla harrastusnäytteen mukana.
 
Nuorisolle tarkoitetut sarjat:
Koska nuorissa on SRAL:n tulevaisuus, on erityisesti nuorisolle omat sarjat, joissa jokaiselle annettavan kunniakirjan lisäksi jaetaan hienoja palkintoja. Alasarjoina molemmissa nuorisosarjoissa ovat alle 12 – ja 12–18 -vuotiaat.
 
1)  Hauskat Bonk-henkiset harrastusnäytteet. Näissä riittää jonkinasteinen liittyminen radioamatööritoimintaan joko harrastusnäytteen aiheena tai osissa. Tässä sarjassa ei luovuudella todellakaan ole muita rajoja kuin fyysinen koko (on mahduttava näyttelypöydälle). Harrastusnäytteet voivat olla Bonk-koneita, mobileita, tauluja jne. Myös esim. komponenteista tehdyt hienot korut kuuluvat sarjaan. Harrastusnäytteen ei tarvitse toimia.
Lyhyt tarina harrastusnäytteestä olisi hyvä olla mukana.
 
2)  Itsetehdyt toimivat laitteet (mekaanisia ja/tai sähköisiä).
Harrastusnäyte voi liittyä radioamatööritoimintaan, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Selventävä kytkentäkaavio tai rakennekaavio ja toimintaselostus olisi toivottavaa olla harrastusnäytteen mukana.
Huom! Kuitenkin on turvallisuuden kannalta huomioitava, että nuorisosarjoissa käytetään vaarattomia ja myrkyttömiä komponentteja, osia ja maaleja, jännite saa olla max. 13,8 V ja tasavirtaa.
Aiheeseen liittyviä kysymyksiä voi lähettää harrastusnäyttelyn vastaavalle, Heikille, OH2BGX, (omakutsusähköposti toimii).
 
Itse tehtyjä radiolaitteita.
ITE-näyttely Räyskälän kesäleirillä 2010.

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media