Eräs juhannus Armas Valsteen tahdissa

Armas Valste, ex OH2NB rigiensä äärellä joskus 1980-luvulla. Armaksen todisteet ja QSL-korttikokoelma ovat Lahden radio- ja tv-museossa Radiomäellä. Kuva: Juha Valste/SRAL-arkisto.

Perheemme oli muuttanut kesällä v. 1954 Helsinkiin. Asuimme Pitäjänmäellä enoni talossa Partiotiellä, jonne olin pystyttänyt myös ra-asemani. Juhannusaattona -56 purin rättiä Armas Valsteen, ex OH2NB (1905-1991) kanssa kahden kympin cw:llä. Ennen kuin yhteys päättyi Armas ehdotti, että tulisin viettämään juhannusta hänen hamssiboksiinsa, jos ei ollut muuta tekemistä. Eipä ollut juuri sillä kertaa ja niin kävelin Armaksen omakotitalolle Konalaan, jonne oli matkaa ehkä puolitoista kilometriä.

Ei muuta kuin taloksi ja kahvittelemaan ensi alkuun. Armas oli sillä kertaa yksin kotona ja workiskeli kaikessa rauhassa DX:iä metsästellen. Siinä ilta ja juhannusyö kuluivat rattoisasti hamssiasioista rupatellessa ja bandia kuunnellessa. Kävi ilmi, että olimme olleet aiemminkin yhteydessä, kun hän workki Vierumäeltä OH2NB/4:nä ja minä vanhalla kutsullani OH6QS. Niinhän siinä kävi, että käppäilin kotiin vasta aamutunneilla.

Läheisessä yhteistyössä olimme v. 1968, kun Armas Valste valittiin Riihimäen kokouksessa Liiton puheenjohtajaksi ja toimin sen vuoden hänen hallituksensa sihteerinä. Muistan tältä ajalta erityisesti sen, että laadimme yhdessä Liiton ensimmäisen nuorisomääräraha-anomuksen Opetusministeriöön, jolta on sittemmin saatu avustuksia vuosittain. Avustuksen saamisessa Armas Valsteen hyvät henkilösuhteet OPM:n virkamiehiin olivat merkitsevät.

Olen kirjoittanut Armas Valsteesta laajahkon artikkelin ”Armas Valste 100 vuotta” –julkaisuun hänen toiminnastaan radioamatöörinä ja radiosähköttäjänä. Kirjan julkaisi v. 2005 Armas Valste yleisurheiluklubi ry. Kirjaa on saatavana Liiton jäsenpalvelusta.

Reino Janhunen, OH2HK

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media