Historia

Muistoja karpaaseista – Jyväskylän seudun hamsseja 1950-luvulla

Kuvassa vas. Seppo Tikka, OH6PI; Niilö Räisänen, OH6QZ; Sulo Savonen, OH6NJ ja Reino Janhunen, OH6QS. Kuva on otettu Sepon työpaikalla Henrikssonin radioliikkeessä punaisessa tiilitalossa Kauppakadun varrella. Kuva: Seppon Tikan kokoelmasta.

Muutettuani 1950 Jyväskylään ja saatuani ensi RA-lupani 1951 aloin hakea yhteyksiä paikallisiin hameihin. Ja kyllähän niitä alkoi löytyä. Yksi ensimmäisistä oli Jyskässä asuva Sulo Savonen, OH6NJ (1920-1992), jonka omakotitalon ohi ajoin polkupyörällå harva se lauantai-iltapäivä matkalla kohti perheemme kesämökkiä Oravisaaressa. Loppumatka tehtiin venerannasta soutuveneellä saareen. Omakotitalon pihalla leikki pikkupoika Jyrki, josta tuli myöhemmin toisen polven hamssi ja aito titari OH6VV. Jarno, Jyrkin poika on jo kolmannen polvena hamssi suvussa ja käyttää nyt kutsua OH6NJ.

Sulo oli saanut viestimies- ja radiomekaanikkokoulutuksen Mikkelissä. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa hän palveli jääkärikenraalimajuri Laguksen Panssaridivisionnan viestimiehenä. Keväällä -44 Sulo sai siirron Syvärin lohkolta Ilmavoimien Viestikouluun Parolassa, missä alkoi Raija ja Irja -ilmavalvontatutkien mekaanikkokurssi. Sulon ryhmäläiset osallistuivat mm. Malmin Raija-tutkan käyttöön ottoon. Sulon kohdalla sota päättyi Kemin maihinnousuun ja hänet kotiutettiin syksyllä -45. Siviilissä Sulo hyödynsi saamiaan ammattioppeja radiomekaanikkona, yrittäjänä ja soveltuvin osin radiotekniikan ja elektroniikan erityistehtävissä.

Tuo ajan paikallisista hamsseista olen kirjoittanut tälle palstalle mm. Niilo Räisäsestä, OH6QZ; Teuvo Pyökäristä, OH6OR ja Risto Kiviluodosta, OH6QA/OH2SU. Vanhan Liiton miehiä Jyväskylässä edustivat Kalle Heinonen; Kalle Kerttunen ja Edvin Kytölä. Oppi-isäni Pauli Korhonen, ex OH6NE saa oman palstansa, kun saan hänestä kuvan käyttööni. Sama koskee moniovuotista ystävääni Toivo Nurmesniemeä, ex OH6OU/OH3OU/EA6NQ.

Ystävääni Seppo Tikkaa, OH3PI/OH6PI on kiittäminen tämän tarinan syntymisestä, sillä hän lähetti kuvan ja vapautti kieleni kammitsat vanhojen muistelemiseen. – Eikä tarvita edes tikulla silmään!

Reino Janhunen, OH2HK