Historia

RAEM oli Neuvostoliiton sankari

Käytäväkeskusteluja Hotelli Arkaden’issa Malmössä kesäkuussa 1963: vas. lukien Hans Lauber, HB9RG, Karl Lickfeld, DL3FM, tulkki ja Ernst Krenkel, RAEM. Kuva: OH2HK.

 

Ernst T. Krenkel, ex RAEM (1903-1971) tuli tunnetuksi rohkeasta toiminnastaan radiosähköttäjänä jäänmurtajilla 1920- ja 30-luvulla hyisillä napa-alueilla. Hän pelasti SS Cheluskinin radiosähköttäjänä napajäihin juuttuneen laivan miehistön. Hän sai ansioistaan kahdesti Neuvostoliitonliiton sankarin arvonimen. Laivansa kutsumerkin RAEM hän sai kunnianosoituksena työstään radiosähköttäjänä. Amatöörialueilla RAEM:in taajuudella oli usein tungosta monista kutsujista johtuen. Hän oli useita vuosia Neuvostoliiton radioamatööriliiton puheenjohtaja.

 

Suomen delegaation jäsenenä tapasin Ernst Krenkelin IARU Region I:n konferensissa Malmössä v. 1963. Krenkel oli hauska ja seurallinen herrasmies, joka baltialaissyntyisenä puhui sujuvaa saksaa. Hän viihtyi hyvin juuri saksaa puhuvien delegaattien seurassa.

 

Ernst Krenkel palautui mieleen, kun kaivelin vanhoja valokuvia tuosta Malmön matkasta. Suomea edustivat liiton pj. Osmo A. Wiio, OH2TK ja Veikko Velamo, OH2YV yleiskokouksessa ja allepainettu VHF-komiteassa. XYL:tkin olivat mukana matkalla, joka tehtiin kahdella autolla kauniissa säässä 10.-14.6.1963.

 

Reino Janhunen, OH2HK

Ernst Teodorovich Krenkel, U3AA, UA3AA, RAEM

 

Kun luin aikoinani neuvostoliittolaista “Radio” lehteä – se kuului Posti- ja lennätinhallituksen lainattaviin lehtiin – kiinnittyi huomio kuuluisaan radiomieheen Ernst Krenkel / RAEM. Tapasin niihin aikoihin myös SNTL:n viestiministeriön ministereitä, mutta heidän tietopiiriinsä Krenkel ei kuulunut. Syy oli selvä. Krenkelin paljon julkisuutta saaneet saavutukset olivat tapahtuneet jo ennen 2. maailmansotaa. Tulin kuitenkin huomaamaan, että RAEM-kyselijä oli hyvässä kurssissa Viestiministeriössä. Kun tokaisin ministeri Lebedeville, että voisiko teille tulla tutustumaan ja vaikka tekemään töitä, hän vastasi: “Järjestäkää asia pääjohtajan kanssa, niin kyllä se puoleltamme järjestyy”. Pidempi vierailu itään jäi sitten vain juttelun tasolle jo senkin vuoksi, että siihen suuntaan oli mielestäni riittävästi matkoja ja puuhaa muutenkin.

 

Ernst Krenkel syntyi 24.12.1903 Bialystokissa (nykyisessä Puolassa) ja kuoli 8.12.1971. Perhe oli saksalaista alkuperää. Merkittävimmän osan elämänurastaan hän suoritti pohjoisen napaseudun ja alueiden tutkijana. Krenkel oli mukana useilla pohjoisilla tutkimusmatkoilla vuosina 1924-1925; 1927-1928; 1929-1930 ja 1935-1936. Sen lisäksi hän osallistui Graf Zeppelinin pohjoiseen matkaan v. 1931 sekä jäänmurtaja Sibirjakovin ja s/s Cheluskinin (1933-1934) matkoihin. Merkittävä saavutus oli osallistuminen ajelehtivan tutkimusaseman “Severnyi Poljus-1, Pohjoisnapa-1” (SP-1, NP-1) miehistöön v. 1937-1938. Tämän aseman kutsumerkki oli UPOL.

 

Krenkelin perhe oli köyhä, ja Ernstin piti tehdä monenlaisia töitä elantonsa eteen. Ne olivat pääasiassa korjaustöitä. Jo 15-vuotiaana hän oli menestyvä korjausmies. Vuonna 1920 hän suoritti radiosähköttäjän tutkinnon. Sen jälkeen hänelle järjestyi tilaisuus osallistua työskentelyyn Novaja Zemljalla, jossa hän vietti talven 1924. Hänestä tuli sittemmin Puna-armeijan sähköttäjä, mutta hän halusi palata pohjoisille alueille.

 

Krenkel otaksui, että laivaston tehtävissä se olisi mahdollista. Hän kääntyi erään “Lenin laboratorion” professorin puoleen ja sai professorin vakuuttuneeksi siitä, että valmistaisi radiolaitteen laivaston testattavaksi arktisissa oloissa. Ernst matkusti Leningradiin ja tapasi siellä laivaston johtoa. Hän selitti, että jos hänelle annetaan sähköttäjän tehtävä laivastossa, hänellä on omasta takaa radiolaite! Hän onnistui saamaan haluamansa tehtävän. Ehkä hänellä olikin omatekoinen radioamatööriasema mukana? Tuolloin hän oli vielä Puna-armeijan sähköttäjä ja myös torvensoittaja. Krenkel on ollut itse sitä mieltä, että hän oli huono torvensoittaja!

 

Sen jälkeen Krenkelille aukeni mahdollisuus toimia pohjoisten alueiden aluksilla ja tutkimusasemilla. Koska hän oli perehtynyt myös radiotekniikkaan, hän pystyi monesti toimimaan vaikeissakin olosuhteissa ja “improvisoimaan”. Hän vietti useita talvia pohjoisessa ja tuli kokeneeksi sähköttäjäksi myös arktisissa olosuhteissa. Krenkel kunnostautui mm. lentokoneiden pelastusoperaatioissa.

 

Hän osallistui jäänmurtaja “Aleksander Sibirjakovin” 6500 km pitkän pohjoisen meritien matkaan v. 1933. Vuotta myöhemmin hän kunnostautui s/s “Cheluskinin” haverissa. Alus upposi ja laivaväki oli evakuoitava “jäiselle saarelle”. 104 ihmistä pelastettiin, ja tästä tapauksesta Krenkel sai arvonimen “Neuvostoliiton sankari” ja erikoisen kutsumerkin.

 

Monissa lähteissä kerrotaan, että Robert Peary löysi pohjoisnavan v. 1909. Väitetyt Frederick Cookin v. 1908, Pearyn v. 1909 ja Richard E. Byrdin v. 1926 pohjoisnavan saavuttamiset on myöhemmin asetettu kyseenalaisiksi. Ensimmäinen tieteellisesti päteväksi todettu pohjoisnavan saavuttaminen tapahtui Roald Amundsenin ja Lincoln Ellsworthin italialaisvalmisteisella ilmalaivalla “Norge”, jonka kuljettajana toimi ilmalaivan suunnittelija Umberto Nobile. Miehistöä oli 16 sekä Nobilen koira. Navalle saavuttiin 12.5.1926 ja paikalle pystytettiin Norjan, USA:n ja Italian liput.

 

Ajelehtivan tutkimusaseman Pohjoisnapa-1 perustaminen navalle oli suurisuuntainen suunnitelma, jonka puoltajiksi tarvittiin mm. valtion hallituslautakunnan puheenjohtaja A. I. Mikojan ja puolustusasiain kansankomissariaatin sijainen S. S. Kamenjev. Aseman päälliköksi nimitettiin I. D. Papanin, joka kävi myöhemmin mm. tapaamassa presidentti Kekkosta. Nelihenkisen miehistön radistina toimi Krenkel. Hänelle annettiin merkittävä tehtävä SP-1 tutkimusmatkan radiosähköttäjänä. Se osoitti, että häntä pidettiin alallaan parhaana. Hänen v. 1930 pitämänsä yhteys Franz Josefin maalta Antarktikseen oli aikanaan ennätys.

 

Tutkimusretkestä tuli menestys, ja tutkimusryhmän jäsenet palkittiin ruhtinaallisesti. Neuvostoliitto/Venäjä ovat sen jälkeen perustaneet monia vastaavanlaisia tutkimusasemia arktiselle alueelle. Krenkelistä tuli kaksinkertainen Leninin kunniamerkin saaja ja “Neuvostoliiton sankari” monien muiden kunnianosoitusten lisäksi. Hänen kunniakseen on painettu useita postimerkkejä (hän oli myös SNTL:n Filatelistisen liiton puheenjohtaja). Hänen nimeään kantaa tutkimusasema Franz Josefin maalla ja moskovalainen katu silloisen itäisen tyylin mukaisesti.

 

Matkan yhteydessä Krenkel lupasi pitää myös radioamatööriyhteyksiä. Hänen oli pakko tunnustaa myöhemmin, että tuli luvatuksi liikaa. Hän kirjoitti: “Erityinen osa työstäni oli saada yhteyksiä radioamatööreihin HF:llä. Kun jätin Moskovan, lupasin SNTL:n radioamatööreille pitää aktiivisesti yhteyttä heihin. Ei ollut minun vikani, etten pystynyt pitämään lupaustani sillä tavalla kuin halusin. Minua rajoitti vakavasti tuuli (generaattori) ja akut. Vähäisilläkin mahdollisuuksilla yritin työskennellä radioamatöörejä. Mutta tämä työskentely oli aina riippuvainen tuulesta. Ei ainoastaan akkujen tarvinnut olla täynnä, vaan tarvittiin myös reipas tuuli… Vain näissä olosuhteissa radioamatöörityöskentely oli sallittua”. Krenkel lupasi KUB-4 radiovastaanottimensa sille neuvostoliittolaiselle radioamatöörille, joka ensiksi pitää yhteyden hänen kanssaan. Se onnistui V. Saltykoville, U1AD.

 

Krenkel on monen muun saavutuksen ohella vaikuttanut merkittävästi radioamatööritoiminnan hyväksi. Vaikka radioamatööritoiminta oli Neuvostoliitossa yleisesti kahlehdittu kerhoasemien käyttöön, ja he saivat työskennellä vain oman maan asemia, tilanne olisi varmuudella ollut huonompi ilman Krenkelin saavutuksia ja panosta SNTL:n Radiourheilun Liiton puheenjohtajana. Muistelen asian ohessa, että jossakin vaiheessa “ennen sotia” OH-radioamatööreille tuli kielto ottaa yhteyksiä venäläisiin radioamatööreihin.

 

Ernst Krenkel nimitettiin maantieteellisten tieteitten tohtoriksi v. 1938. Hän johti myöhempinä vuosina hydrometeorologisen palvelun yhtä instituuttia ja kehitteli radion käyttöä sääpalvelussa. Hän oli SNTL:n Korkeimman neuvoston jäsen v. 1937-1946.

 

Satunnaisesti häntä voi kuulla myös radioamatööri bandeilla. Kun RAEM ilmaantui bandeille, se aiheutti melkoisen mylläkän. Erikoiskutsut olivat harvinaisia siihen aikaan. Hän toimi – kuten näillä sivuilla toisaalla kerrotaan – myös aktiivisesti kansainvälisessä radioamatööritoiminnassa, johon hänellä oli korkean asemansa ja kielitaitonsa vuoksi poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet.

 

Timo Kiiski, OH1TH/OH5TA