Historia

Pienyrittäjät amatööriradiolaitteiden sarjavalmistajana

Kuvassa ystäväni ja yhtiökumppanini Paavo Salonen, OH2HZ vuoden 1960 lopulla kotonaan Matinkylän Männistössä. Pöydällä uutuuttaan hohtavat RP-65B -vastaanotin ja RPT-125 -lähetin. Kyllä oli mainio veto ja QSOt kulkivat. Kuva: OH2HK

Rohkeutta ei ainakaan puuttunut Lauri Kuokkaselta, OH1RK/OH2GP, nyk. OH8LK ja Esko Ruotsalaiselta, OH7OL (sk), kun he ryhtyivät 1950-luvun loppupuolella valmistamaan perustamassaan Radiopuhelin Oy:ssä sarjatyönä amatööriradiovastaanottimia ja -lähettimiä melko suppeille kotimaan markkinoille. Laitteiden suunnittelu oli Laurin käsialaa. Ensimmäinen vastaanotin sai mallinimekseen RP-62A ja lähetin RPT-125. Ensi askeleet oli otettu, ja mallit hyväksytty. Oli aika astua uralla eteenpäin.

1960-luvun alussa yhtiön omistuspohja muuttui: Paavo “Pave” Salonen, OH2HZ (1930-1997) otti suurimman vastuun, tiimiä täydensivät Reino “Reiska” Janhunen, OH2HK ja Osmo A. Wiio, OH2TK (1928-2013) perustamansa Terea Oy:n kautta. Pave hoiteli tuotantoa, Reiska hankintaa- ja kirjeenvaihtoa ja Osmo mainontaa ja markkinointia. Hommat tehtiin ilta- ja viikonlopputyönä, koska kaikki olivat päivätyössä kukin tahollaan. Laitteiden kokoonpanossa käytettiin apuna tuttuja hamssikavereita. “Tuotantolaitos” sijaitsi Salomonkadulla Autotalon kellarissa n. 20 neliömetrin pömpelissä.

Laitteiden valmistus oli työlästä palapeliä. Säätökondensaattorit, keraamiset kelarungot ja kiteet tuotiin ulkomailta. Kotimaisena alihankintana teetettiin metallityöt, galvanoinnit, maalaukset ja silkkipaino. Kevytmetallinupit tilattiin sorvarilta, ja nupit eloksoitiin mustaksi. Laitteiden ulkonäkö oli asiallisen ammattimainen. Laitteiden tekninen taso ja suorituskyky oli vähintään yhtä hyvä tai parempi kuin vastaavien ulkomaisten laitteiden kohdalla.

Päätuote oli vastaanotin RP-65A, jota seurasi RP-65B. Siihen oli tehty joitakin parannuksia, mm. pientaajuussuodatin cw-vastaaottoon. Vastaanottimia tehtiin arviolta 100-150. CW/AM-lähettimiä RPT-125 joitakin kymmeniä. RP-65A on esitelty lehdissä RA-4/59 ja RA-5/59. Valmistukseen tuli vielä Z-match-tyyppinen antenniviritin malli RPA, joka on esitelty lehdessä RA-4/2000. Kaikkia näitä RP-sarjan laitteita on vielä käytössä ja varsinkin radiomuseoissa, joista voi kysellä mm. varaosaputkia ja kytkentäkaavioita.

Radiopuhelin Oy:n toiminta hiipui 1960-luvun lopulla lähinnä resurssien puutteeseen ja tuotannon kapeuteen. Loppuvuosina Pave jäi lähes yksinään puurtamaan sorvin ääreen. Hyvä tiimi erityi kukin omille teilleen. – Yhtiön perustaja ja ehdoton ideanikkari Lauri Kuokkanen oli jo aiemmin lähtenyt luomaan menestyvää uraa hiljalleen nousevan elektroniikka-Suomen kentälle. Se onkin sitten jo paljon isompi juttu.

Reino Janhunen, OH2HK