Historia

Jaakko Salonen, OH2KEY

Joskus sattuu ja tapahtuu ”hyviä” sattumuksia. Niiden joukkoon kuuluu se, kun Helsinki Radiossa tapasin Jaakko ”Jaska” Salosen. Hoitelimme sillä kertaa MF-sähkötysaluetta, mikä osaltaan helpotti tapahtumaa. Kun oleskeluni Keimolassa jäi tilapäiseksi enkä pitänyt liian tiheästi toistuvista yövuoroista, ei tuttavuus Jaskan kanssa silloin sen kummempia kehittynyt. Monet ”Keimolan korven” asematiimistä olivat tuttuja jo ennestään, kun toimin Suomen Radiosähköttäjäliiton (SR) tehtävissä mm. hallituksessa ja lehden päätoimittajana.

Vuosia Keimolan jälkeen mietin Rauman meren rannikolla, mistä löytäisin sopivia tuntiopettajia laajentunutta merenkulun opetustoimintaamme varten. Koko merenkulun kansipäällystö piti kouluttaa uudelleen (GOC-pätevyys) ja samanaikaisesti vedimme viimeisiä radiosähköttäjäluokkia kollegani, lehtori Aarto Helinin kanssa. Aarto oli jo eläköitymässä, ja uusi kurssitoiminta siirtyi allekirjoittaneen vastuulle. Valinta osui isompia miettimättä Salosen Jaskaan, jonka tiesin olevan eläkkeellä. Eikä aikaakaan, kun Jaska hoiteli tuntiopettajan tehtäviä kuten vanha tekijä.

Koska Rauman oppilaitoksella oli radioalan opettajista jatkuvaa tarvetta, ja Jaskalle opetustoimi sopi, hän jäi vakituisemminkin paikkakunnalle. Samoin kuin Aarto, Jaska suuntasi auton nokan kotia kohden joka viikonloppu. Kurssien välillä hän ehti hoidella puutarhaa ym. ja tehdä omakotitalon puuhia. Useamman kerran Jaska asusti luonani, ja ehkä pieni etu oli, että olosuhteet olivat samankaltaiset kuin hänelläkin kotonaan. Joskus harvoin, kun oli aikaa käväistä hamssibandeilla, voi Jaska seurata harrastettani. Mutta vasta sen jälkeen, kun hän irtaantui opetustoimesta, amatööriradion kipinä iski tosissaan. Puolestani totesin, että kunnostamani Drake 4C-line vei liikaa huonetilaa, joten se siirtyi hyvään kotiin Talmaan. Seurakseen se sai dipolin, ja sieltäpä Jaskan ääni alkoi kuulua hyvällä voimakkuudella.

OH2KEY-hamssikutsulla on oma historiansa. Kun Jaska kuului THK:n radiosähköttäjien tutkijakuntaan Leevi Palvon ym. mukana, hän oli erään kerran vastaanottamassa luokkani sähkötyksen loppukokeita. Jos oikein tuon tilanteen muistan, oppilas päästi lähetyskokeessa ylimääräisen pienen särähdyksen. Muuten koe oli hyväksyttävissä. Oltiin kiikun kaakun niillä rajoilla, voidaanko suoritus hyväksyä. Jaska kuitenkin hyväksyi lähetyksen. Useita vuosia myöhemmin, kun Jaska ikämiehenä suoritti hamssitutkinnon, sattui tuo entinen oppilas istumaan THK:ssa. Lopputulos oli, että – aivan ansiosta Jaska sai ”design”-kutsumerkin, jonka hän tosin olisi ollut kelvollinen saamaan muutenkin. Tätä tapausta Jaska muisteli lämmöllä monia vuosia myöhemmin.

Olisi ollut aihetta merkitä muistiin Jaskan kokemuksia ja elämänvaiheita, mutta hän ei niihin puuttunut juuri ollenkaan monien sotaveteraanien tapaan. Sotakokemuksista en muista hänen koskaan kertoneen sanallakaan. Olisi Jaskalla itselläänkin pysynyt kynä kädessä, mutta eipä muistelmia liene olemassa? Menneistä ajoista hän kertoi muutenkin vähän, mutta Jaskan puutarha-alan harrastus johdatti puheet joskus hänen isäänsä. Hän oli puutarha-alan opettaja ja ensimmäisen alan suomenkielisen oppikirjan tekijä – olikohan vuosi 1912? Sitä kirjaa me joskus Talmassa tutkimme.

Merenkulun radiokoulutuksen erityistä työtarvetta ei enää esiintynyt, ja Jaskan muuttojen myötä yhteytemme katkesi. Hänen todelliset eläkevuotensa pääsivät alkamaan. Sen verran ehdittiin kuulumisia vaihtaa, ettei kerrostalossa workkiminen käynyt päinsä. Seuraava yritys oli tietokone ja sen kautta nettiin. Ainakaan sillä kertaa uusi tekniikka ei viehättänyt, eikä Jaska lähtenyt PC–aikakauden oravanpyörään.

Joitakin aikoja sitten päättelin, ettei Jaskaa enää kannata haeskella – vuosia oli kulunut jo niin paljon. Yllätys, miellyttävä sellainen oli, että nyt totesin Jaskan ylittäneen korkean 90 vuoden rajapyykin. Siihen liittyi surullinen huomio, että radioalan veteraani oli lopullisesti poistunut joukostamme. Toivottavasti Jaska oli ehtinyt viettää antoisia eläkevuosia ja antamisen sijasta saada jotain itselleenkin.

Jaakko Salonen oli todellinen radiomiehen esikuva. Aina rauhallinen, harkitseva, toisia kuunteleva ja ymmärtävä. Hänen elämäntyyliinsä liittyi myös esikuvallinen työteliäisyys ja huolellisuus, mutta myös vaatimattomuus. Monet aktiivi merenkulkijat ja radioalan ammattilaiset hänet varmasti vieläkin muistavat, ja olihan Jaakko merellä itsekin ollut. Ex. OH2KEY on myös malliesimerkki siitä, että varttuneeseen ikään ehtineen radioalan ammattilaisen harrasteeksi sopii mainiosti radioamatööritoiminta. Näin saa vaikkapa uutta ”potkua” ja tuttavuuksia. Ja jos hyvin sattuu, jopa mukavan ja muistoja herättävän kutsumerkin.

Hyvien muistojen merkeissä,

Timo Kiiski, OH1TH/OH5TA