Häiriöneuvoja oli tärkeässä tehtävässä AM-aikakaudella

OT-hamiveljet Simo Lehtinen, OH2ZJ (vas.) ja Martti Kilpinen, OH2RE SRAL:n kessäleirillä hotelli Petäyksen pihalla Hattulan Tyrvännössä heinäkuussa 2007. Kuva: OH2HK.

Tutustuin Simo Lehtiseen, ex OH2ZJ (1924-2014) v. 1956 sattumalta yhteisessä työkohteessa Helsingissä ja lähemmin Kakkosten Kerhon tilaisuuksissa. Tästä alkoi läpi elämän kantava ystävyys ja hieman pätkittäinen yhteydenpito, mikä riippui kummankin kulloisesta elämäntilanteesta.

OT Simon radioamatööriharrastus sai alkunsa Kakkosten Kerhon järjestämillä sähkötyskursseilla v. 1950. Kun kävi ilmi, että Simo oli sähköalan ammattilainen ja luonteeltaan vakaa, yhteistyökykyinen ja erittäin sosiaalinen, hänestä tuli ennen pitkää kerhon luottomies moneksi vuodeksi. NMKY:n Vuorikadun tiloista siirryttiin ensin Kajanuksenkadulle pommisuojaan ja sieltä edelleen Valpurintielle. Simo oli ahkerasti mukana järjestämässä talkoita ja junailemassa sähköhommia kerhon tiloihin. Kun kerholle tarvittiin uusi lähetin, tehtävä annettiin Simon luotettaviin käsiin. Pian luolalla oli kompakti CW- ja AM-lähetin, jossa oli siihen aikaan paljon käytetty Geloson VFO ja 6146 päätteessä. Tehoa oli sallittu 50 wattia.

Simon avuja ja henkilösuhteita tarvittiin jälleen kerran, kun kerho päätti järjestää kesäleirin Mustikkamaalle ensimmäisen kerran v. -56. Kerho sai käyttöönsä Helsingin Työväenyhdistyksen omistaman huvilan. Vastineeksi leiriläiset käyttivät läheisen HTY:n kesäravintolan palveluksia. Leirejä järjestettiin myös vv. -57 ja -58. Näiltä leireiltä jäi mieleeen erityisesti Eskon, OH2YR:n joka paikan 2-el. biimi ja Vilin, OH2OP:n VHF-asema, jolta saatiin ainakin yksi yhteys Hyvinkään Sveitsiin.

Leipätyössään Simo oli perehtynyt mm. palohälytin- ja keskusantennijärjestelmiin. Tämän tietäen Liiton johto kutsui Simon häiriöneuvojaksi, jolle riitti töitä radioamatöörien aiheuttamien yleisradiohäiriöiden takia; silloin elettiin vielä AM-lähetteiden aikakautta. Simo rakensi itselleen soveliaan häiriövastaanottimen ja myöhemmin sille lähetinparin, jolla antoi mm. OH2AA:n tiedotuksia. Simo hoiti häiriöneuvojan tehtävää tunnollisesti ja loi hyvät suhteet Plh:n ja Yleisradion ao. henkilöihin. Häiriöneuvojan työllä oli myös suhdetoiminnallinen merkitys Liiton ja yleisradiokuuntelijoiden välillä. Simo oli oikea valinta tähän tehtävään. – Simon haastatteluun perustuva artikkeli häiriöneuvojan työstä on julkaistu RA-lehdessä 12/1998.

Reino Janhunen, OH2HK

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media