Radioalan ja urheilun monitoimimies Armas Valste (Wahlstedt), ex. 2NCB, OH5NG, OH2NB, CT1BCM

Armas Valste Helsingin stadionilla. Kuva: Kari Sinkkonen.

Ensimmäinen muistikuva Valsteesta osuu vuodelle 1970, jolloin kirjoitin Suomen Radiosähköttäjäliitto ry:n matrikkelia. Oli harmillista, etten saanut häneltä päivitettyjä tietoja. Se toteamus on kantautunut mielessä näihin päiviin asti. Kiireinen mies, todennäköisesti!

Armas Valste (1905-1991) oli monessa mukana, ja pelkästään hänen urheilulle antamansa aika olisi riittänyt tekemisen määräksi monelle. Sosiaalineuvos (v. 1976) Valsteelle ei kuitenkaan ”tavallinen” riittänyt, eikä hän säästellyt voimiaan tai aikaansa asialta, joka näytti tarvitsevan hänen panostaan.

Siitä löytyykin seuraava muistikuva Armaksesta. SRAL:n yleisessä kokouksessa Riihimäellä v. 1968 olin seuraamassa erikoista tapahtumaa. Äänestyksen jälkeen Liiton entinen puheenjohtaja Oke Kaarela, OH2OP poistui lyötynä ja vähin äänin kokoussalista. Istuin käytävän reunalla. Hän sanoi kohdallani: ”Saappaat jalassa tässä kaaduttiin”. Uusi puheenjohtaja Armas Valste siirtyi sitten puhujapönttöön ja aloitti puheensa hieman hidastellen, maltilliseen sävyyn. Mitään voitonhuumaa ei esiintynyt. Pikemminkin Valste oli aprikoiva ja vakavailmeinen sillä hetkellä.

Kieltämättä SRAL sai puheenjohtajan, jonka meriitit ja kyvyt olisivat riittäneet paljon enempäänkin. Kysymys oli varmaan lähinnä siitä, miten aikaa riitti uudelle tehtävälle? Vaikka Valste oli eräissä asioissa suorastaan poikamaisen intomielinen, hän piti ”pään kylmänä” ja johtamisen jälki oli harkittua, ammattimaista ainakin jäsenkunnan suunnalta tarkasteltuna. Tehokas toiminta säästää myös aikaa.

Seuraava muistikuva Armas Valsteesta piirtyy SRAL:n Kuopion kesäleiriltä v. 1972. Valste oli juuri lopettanut sähkötyskilpailun tuomarin tehtävät. Heitin hänelle jonkin pikakommentin radiosähkötyksestä. Seuraus siitä oli sellainen, että saimme aikaan oikein kunnon väittelyn – vanhempi ja nuorempi ammattiradisti. Lopputulos oli ratkaisematon kun huomattiin, että siinäkin asiassa kehitys oli tavanomaisesti kehittynyt. Sitten lähdimme Armaksen ”isolla kissalla”, Citikalla jatkamaan keskusteluamme hänen camping mökilleen, joka tietenkin oli – tupaten täynnä hamsseja.

Valste vietti myöhempinä vuosina talviajan Portugalissa. Hän hoiteli mm. eräiden urheilijoiden ja urheiluryhmien valmennusasioita. Hän piti säännöllisesti radioyhteyksiä kotimaan amatööreihin. Kuuntelin joskus näitä rinkuloita, kun en omalla ”pikku pyssylläni” katsonut soveliaaksi sotkeutua mukaan. Armaksella oli aina hyvä signaali ja luonnollisesti biimi antenni, joka sittemmin joutui haltuuni.

Kun Armas täytti 80 vuotta, onnittelin häntä jälkikäteen ja kysyin, missä juhlapäivä vietettiin? ”Raumalla”, sain napakan vastauksen. Moitin häntä huumorimielellä siitä, ettei ottanut yhteyttä. Ymmärrettävää tietenkin oli, että hänellä oli ystäviä ja tuttuja ympäri maata. Todennäköisesti entisellä Turun pojalla heitä oli runsaasti läntisen Suomen suunnalla. Hän kuului niihin wanhan kansan tekijöihin ja näkijöihin, jotka eivät asioistaan paljon sivullisille huudelleet. Valsteen kohdalla on ollut varmasti lukuisia asioita ja tapauksia, jotka jäävät ikuisesti historian hämärään.

Armas Valste oli perusammatiltaan radioteknikko. Hän oli myös ammattiradiosähköttäjä (SR jäsen no 199), joten hän oli radioalalla monipuolisesti pätevä. Varsinaisen elämäntyönsä hän suoritti kuitenkin urheilun parissa. Valsteen elämäntyön ja moninaisten saavutusten osalta on tässäkin paras viitata hänestä tehtyyn 100-vuotisjulkaisuun.

Valsteen monialaisuus ja kouluttajan kyvyt ilmenevät hyvin sotavuosien tärkeissä viestialan tehtävissä. Vuosina 1939 – 1945 hän toimi sotilasvirkailijana, radiojoukkueen johtajana ja mm. lottien radiokurssien johtajana. Jatkosodassa v. 1941 Naarajärvelle perustettiin Ilmavoimien Viestivarikko, josta ilmavoimien viestitoiminnan katsotaan alkaneen. Valste toimitti ilmavoimien koulutusta varten ”Radiosähkötyksen koulutusoppaan” sekä ”Lennonvarmistusoppaan” ja ”Lennonvarmistus liikenneoppaan”. Viestivarikosta tuli v. 1942 Ilmavoimien Viestikoulu, jossa Valste toimi radiokomppanian päällikkönä. Sodan jälkeen Valste ehti opettaa radiosähkötystä myös muutamalla radioamatöörikurssilla.

Armas Valste kuului 1920-luvulla radioalalla aloittaneiden Old Timereiden joukkoon. Sattumoisin hän ”jakoi” tunnuksen OH2NB toisen merkittävän OT radiomiehen, Erkki Heinon kanssa. Jos Valstetta yrittäisi luonnehtia yhdellä sanalla, se olisi lähinnä ”jempti”. Tiukkuus sekä voimakas, omaleimainen persoonallisuus tulivat monesti ilmi, mutta lähes poikkeuksetta syvällisen harkinnan myötä. Valsteelle oli ominaista myös uudistusmielisyys.

Radioamatööriharraste sai hänestä aikanaan tehokkaan ja pätevän tukijan, eikä Valste pannut radioharrasteessa taitojaan vakan alle. Olihan hän vuosikymmenet kansainvälisestikin tunnettu persoona bandeilla ja mm. DX-listojen kärjessä. Armas Valste nimitettiin SRAL:n kunniajäseneksi v. 1960 ja kunniapuheenjohtajaksi v. 1985.

Päätoimittaja ja urheilukirjailija Antti O. Arponen toteaa Valsteen 100-vuotis juhlakirjassa: ”Armas Valsteen suuruudesta kertoo se, että hän pystyi muuttamaan mielipidettään asioihin perehdyttyään.”

Timo Kiiski, OH1TH/OH5TA

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media