Velipoika oli nuoruusvuosinaan kuuntelija-amatööri

Veljeni Kalevi Kullervo Janhunen, ex OH6-400 kotikulmillaan 130 – 68th street, Brooklyn, N.Y. Kuva perhealbumista.

 
Veljeni Kalevi K. Janhunen, ex OH6-400 (1931-2014) oli varusmiespalveluksessaan hankkinut kohtalaisen sähkötystaidon. Siviiliin palattuaan 1952 hän liittyi Suomen Kuuntelija-amatöörit ry:een ja hankki kuuntelijatunnuksen OH6-400. Kuunteluun oli jo hyvä valmius, sillä minulla oli toimivat rigit käytössä vuodesta 1951 lähtien, koska ensimmäinen lupani oli samalta vuodelta.
 
Kale oli luureissa aina silloin, kun en itse ollut paikalla workkimassa. Vastaanotin oli home-made 5-putkinen Torotorin pienemmällä kelasarjalla mallia Wiio-Somerikko 1950. Olin rakentanut siihen erillisen pre-selektorin, joten herkkyyttä riitti yläbandeilla. Antenni oli n. 60 metrinen pitkälanka. Kerran kun tulin koulusta kotiin, huomasin lokiini tulleen 3-4- uutta QSO-merkintää Euroopan suunnasta. Käsialasta tunnistin, että Kalehan se oli ollut asialla. Tulihan siitä jonkin verran sanomista, koska hän oli käyttänyt OH6QS -kutsuani workkiessa. Innokkuuden tiliin tällaiset QSOt menivät, eikä siitä sen enempää.
 
Perheemme muutti Jyväskylästä 1954 takaisin etelään ja tällä kertaa Helsinkiin. Alun perin olimme lähtöisin Porvoosta. Kalella poltteli suonissaan kaukomaiden kaipuu, ja niinpä hän lähti kokeilemaan siipiensä kantavuutta maailmalle. Hän pestautui merimieheksi rahtilaivaan, ensi alkuun kansimieheksi ja eri vaiheiden jälkeen keittiöapulaisesta laivakokiksi. Radion kuuntelu jatkui laivaolosuhteissa. Postikortteja alkoi tipahdella milloin Afrikasta, milloin Etelä-Amerikasta.
 
Aikansa meriä seilattuaan hän asettui 60-luvun alussa maihin Brooklyniin, N.Y., ryhtyi ravintolakokiksi, perusti perheen ja anoi Amerikan kansalaisuuden. SWL-harrastukset olivat silloin lähinnä Suomen radion kuuntelua. Kävin 1977 USAssa veljeni luona ja mm. Daytonin Hamventionissa Ohiossa. Iso maa ja pitkät välimatkat. Kale alkoi 80-luvulla käydä kesälomillaan Suomessa ja kalareissuilla serkkupoikien kanssa Porvoon saaristossa, jonne hän toivoi saavansa viimeisen lepopaikkansa. Toivomus toteutui siten, että varsinainen perhehauta on Staten Islandin N.Y. Ocean View -hautasmaalla ja osa tuhkasta tuotiin tutun saariston helmaan Suomenlahdella.
 
Reino Janhunen, OH2HK

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media