Historia

OH2LA – Pukinmäen parooni

Toivo Sorvalin (* 1921 Säkkijärvi) taisivat tuntea melkein kaikki suomalaiset workkimista harrastavat hamssit. Topin, OH2LA:n leppoisa ääni kuului usein kotimaan bandeilla.

SRAL:n painattama OH2HK:n laatima Termipakki mainitsee parooni-termin kohdalla Pukinmäen parooniksi Topin, OH2LA:n. Pääkaupunkiseudun 60-70-lukujen kahdenkympin 14.150 MHz iltarinkulassa Topi oli vakiojäsen. Termipakissa on myös maininta kyseisestä iltarinkulasta.

Topin CW-signaali putkahti kuuluville aina sillä taajuudella, missä vain oli hänelle uusi DXCC-maa äänessä. Topi kalasti etenkin CW-modella uusia maita, mutta saatiin hänet kyllä phonellekin, kun harvinaisuus oli tähtäimessä. Topi oli korkealla suomalaisten DXCC-tilastossa. Taisi huipulla olla pientä keskinäistä kilpailuakin kärkipaikoista.

Menestyneenä kilpailunikkarina muistan Topin. Hän oli ollut OH2AL:n, Tapanilan radioamatöörien, perustajajäseniä. Kerholle rekisteröity osoitekin oli Topin kotiosoitteessa. Kilpailuihin osallistuminen liittyi aivan olennaisesti OH2AL:n, Tapanilan radioamatöörien, aktiviteetteihin sekä manner-Suomesta, että Ahvenanmaalta käsin. Vuotuinen SAC-trippi OH0-maahan kuului kerholaisten odotettuihin toimintoihin. Sigge oli yhdyshenkilönä Ahvenanmaalla. Ahvenanmaan osallistumiset olivat samalla sosiaalinen tapahtuma, eikä sieltä workittu otsa rypyssä.

Tapanilan radioamatöörien jäseniä haastatellessa käy korostuneesti ilmi se, kuinka Topi oli opettaja ja kannustaja paikkakunnan nuoremmille hamsseille tai hamsseiksi aikoville. Olihan Topin ammattikin opettaja. Hän oli Haagan Ammattikoulun autosähkölinjan pidetty opettaja ja koulun vararehtori.

Topin harrastukset eivät rajoittuneet pelkästään hamssitouhuihin. Varsinkin pääkaupunkiseudun hiihtoladut olivat Topille mieluisia liikuntapaikkoja. AL:n porukka haastoi hiihtospesialistien Topin ja Paven, OH2XF, aloitteista mm. OH2AM:n hurttimieliseen hiihtokilpailuun Paloheinän laduille.

Kalastusta muistan Topin myös harrastaneen.

Eräs Topin harrastuksista oli autojen kunnostaminen. Varsinkin Volgat olivat kunnossapidon kohteena. Volgien korjaustoimenpiteistä Topi joutui pari kertaa kertomaan tuttavilleen muutamia vakavia autonkorjausohjeita. Kerran sormus tai jokin työkalu osui ja juuttui starttimoottorin akkukaapelin ja rungon väliin aiheuttaen oikosulun ja palovammoja Topin käteen.

Toisella kerralla Topi oli tekemässä säätöjä Volgan avoimen konepellin alle kumartuneena ja kaasuttimen vivuista käsin sääteli moottorin kierroksia. Yht´äkkiä moottorin tuulettimesta katkesi yksi siipi sinkoutuen aivan Topin korvan vierestä ja iskeytyi voimalla konepellin sisäpintaan. Taisi osittain lävistää konepellinkin. Topi säästyi vahingoitta ja muisti kertoa varoituksen sanoja asiasta.

Viimeisin topin Volga oli tummansininen entinen poliisiauto. Topia huvitti, kun hänen edellään ajavat alkoivat usein hidastella, luullen poliisin ajavan perässä ja tarkkailevan liikennekäyttäytymistä.

Edellä mainitsemani pääkaupunkiseudun 14.150 MHz iltarinkulan jokavuotiseksi ohjelmanumeroksi muodostui joulusaunassa käynti Topin kellarissa. Lainaus Termipakista: “Topin kellari, OH2LA:n kellari, jonne mentiin usein saunomaan Tapaninpäivän iltana. Vrt. Pukinmäen parooni”.

Ensimmäisellä kerralla rinkulaporukka kutsutti itsensä peräti joulupäivänä saunaan. Onneksi seuraavana vuonna saatiin muutos ja Topi ja Rauni-rouva ja muu perhe saivat sentään viettää perhejoulua. Muutoksesta ei tullut kovin radikaalinen. Porukka kutsutti itsensä sittemmin tapaninpäiväksi saunomaan. Viimeisinä saunavuosina kävijöitä oli melkoisesti ja se osoitti OT Topin lämpimiä sosiaalisia yhteyksiä harrastuskavereihin.

Saunassa oli puinen workkimispenkki, johon kävijöiden täytyi riipustaa kutsumerkkinsä. Pöydällä oli aluksi vihreän linjan Heatkit-rigit. Myöhemmin rigeiksi vaihtuivat Draken mustat laatikot. Topi piti kuitenkin Heattejä parempina, koska “niissä oli pyöreät reunat”.

Pihalla seisoi tukeva komea masto, joka oli maamerkki Siimakujaa lähestyville. Aluksi mastossa oli spider quad. Innokkaana DXCC-workkijana Topi kuitenkin rakensi tilalle tehokkaamman nelielementtisen quadin.

Topin perheen muodosti hamsseja ja hamssien tempauksia hyvin ymmärtävä Rauni-rouva, Kati-tytär, pojat Seppo ja Urpo. Voi myös melkein sanoa, että Upin (Urpo Sorvali) muusikkoystävät olivat kuin Sorvalien lapsia. Topin autotalli oli annettu nuorten muusikkolupausten harjoituspaikaksi. Jo varhaisessa vaiheessa Rauni ja Topi oivalsivat, että näistä nuorista vielä kuullaan. Ja kuuluihan heistä.

Eräs heistä, tunnettu laulaja Maarit Hurmerinta, muistaa hyvin nuo ajat ja etenkin Upin vanhemmat varsin lämpimin muistoin. Maaritin ilmaisun mukaan “Sorvalit sietivät melko äänekkäitä autotalliharjoituksia, antoivat kunnioitusta heille ja antoivat tilaa nuorten harrastuksille”. Topista Maarit muistaa erikoisesti yhden ainutkertaisen Volga-auton, jonka perässä oli aivan hillitön antenni. Se antenni herätti aina heissä nuorissa hilpeyttä ja he tunnistivat siitä Topin auton jo kaukaa.

Pukinmäen paroonia, OT Topia muistellen, OH2AL:n keskiviikkotapaamisessa vieraillut ja kerholaisten muistoja talteen poiminut ja Maaritia Topin takia konsultoinut

OH2BT, Risto

Kuvat OH2FS, Arto