SRAL Toiminta

Tunnustuspalkintoesitykset hallitukselle 14.3. mennessä

Suomen Radioamatööriliiton tunnustuspalkintoja.
Suomen Radioamatööriliiton tunnustuspalkintoja.

 

Liiton 14.4.2018 pidettävässä kevätkokouksessa jaetaan tunnustuspalkintoja. Esitykset palkintojen saajiksi on toimitettava hallitukselle 14.3.2018 mennessä. Esitykseksi riittää lyhyet perustelut henkilön ansioista. Palkintoehdotukset lähetetään osoitteeseen toimisto ät sral piste äf ii tai SRAL, hallitus, PL 44, 00441 HELSINKI.

 

Tunnustuspalkinnot ovat:

 

Liiton kunniamerkki

Liiton kunniamerkki lienee perustettu vuonna 1937, ellei vuosikymmenten aikana sitten ole ollut käytössä erilaisia merkkejä. Kunniamerkki annetaan “suuresti ansioituneelle Liiton jäsenelle”, kuten Radio-OH-lehdessä juuri perustetusta palkinnosta kirjoitettiin. Kunniamerkki on arvokkain Liiton tunnustuspalkinnoista.

 

Jäämaan palkinto

Jäämaan palkinto voidaan antaa Liiton toimintaa ansiokkaasti edistäneelle. Palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 1935. Se on perustettu Ilmari Jäämaan muistoksi. Hän vaikutti suuresti Suomen Radioamatööriliiton syntyyn ja Liiton alkuaikoina hän oli myös hallituksessa ja varapuheenjohtajana. Hänet tunnetaan myös Nuoren kokeilijan ja keksijän kirjan kirjoittajana.

 

Lindellin palkinto

Lindellin palkinto on perustettu vuonna 1937. Palkinto myönnetään tekniikan edistämisestä tai “kiitettävästä teknillisestä pätevyydestä”, kuten Radio-OH-lehdessä vuonna 1937 kirjoitettiin. Palkinto on perustettu Leo Lindellin muistoksi. Hän oli Liiton ensimmäinen kunniajäsen sekä yksi alkuaikojen puheenjohtajista.

 

Arvo Laron palkinto

Palkinto on perustettu vuonna 1969, kun lehtori Arvo Laron, OH4PJ, leski Adelheid Laro teki lahjoituksen Liitolle miehensä muistorahaston alkupääomaksi ja ehdotti rahastosta hankittavan palkinnon perustamista. Alunperin palkinto on myönnetty erityisesti kunnostautuneelle hyvälle radioamatöörille. Viime vuosina palkinto on annettu kerhotoiminnassa kunnostautuneelle.

 

Koposen palkinto

Koposen palkinto on myönnetty ensimmäisen kerran vuonna 1960. Alunperin palkinto annettiin “radioamatöörille, joka lähinnä kotimaan liikenteessä on liikennöimistavallaan osoittanut esimerkiksi kelpaavaa esiintymistä, jolla voidaan katsoa olevan kasvattavaa merkitystä”. Viimevuosina palkinto on myönnetty ylipäätään esimerkillisestä työskentelystä. Palkinto on perustettu Toivo Koposen, OH5NF, muistoksi. Hän oli liiton hallituksen monivuotinen jäsen ja aktiivi Viitosten kerhossa.

 

Koulutustoiminnan erikoispalkinto

Palkinto myönnetään kouluttajana ansioituneelle tai koulutustoimintaa edistäneelle. Palkinto on jaettu ensimmäisen kerran 1992.

 

Kilpailutoiminnan erikoispalkinto

Palkinto myönnetään menestyvälle kilpailijalle tai kilpailutoimintaa edistäneelle. Palkinto on annettu ensimmäisen kerran vuonna 1997.

 

Vuoden titari

Palkinto myönnetään aktiiviselle sähköttäjälle tai sähkötysharrastusta edistäneelle. Palkinnon saaja saa vuodeksi haltuunsa kiertopalkinnon, joka on hieno sähkötysavain puulippaassa. Palkinto on jaettu ensimmäisen kerran vuonna 2001.

 

Vuoden perusluokkalainen

Palkinto myönnetään esimerkilliselle perusluokkalaiselle. Palkinto on annettu ensimmäisen kerran vuonna 1988.

 

Liiton hopeinen ansiomerkki

Liiton hopeinen ansiomerkki myönnetään pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta Liiton tehtävissä. Palkinto on perustettu vuonna 2009. Hopeinen ansiomerkki myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011.