Radioamatööriharrastukseen pääsee tutustumaan 18.4. Helsingissä

Mies radioamatööriasemalla.
Kansainvälisen radioamatööripäivän juliste. Kuva: IARU.

 
Keskiviikkona 18.4.2018 juhlitaan kansainvälistä radioamatööripäivää. Suomen Radioamatööriliitto ry järjestää avoimet ovet toimistollaan klo 17.00–20.00.
Tapahtumassa on mahdollisuus tutustua radioamatööriharrastukseen ja liiton toimintaan.
Halutessaan voi kokeilla radioyhteyden pitämistä. Käytössä on lyhytaaltoradio, jolla keskustellaan muiden maiden radioamatöörien kanssa. VHF- ja UHF-käsiradioilla vierailijat voivat puolestaan pitää lyhyitä lähiyhteyksiä tai keskustella keskenään.
Tapahtumassa pääsee tutustumaan myös sähkötykseen ja morseaakkosiin. Halukkaat voivat opetella sähköttämään oman nimensä.
Lisäksi on mahdollisuus seurata paikannustietoa lähettävien radioamatöörien autoasemien liikkeitä reaaliajassa.
Toimiston osoite on Kaupinmäenpolku 9, Helsinki, sisäänkäynti suoraan Kaupinmäenpolulta. Toimisto sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Pohjois-Haagan asemalta.
 
Kansainvälistä radioamatööripäivää juhlitaan kansainvälisen radioamatööriunionin, IARU:n, perustamispäivänä. IARU perustettiin Pariisissa 18. huhtikuuta 1925. Suomen Radioamatööriliitto ry. on IARU:n jäsen.

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media