OH3AC:n Ruskaleiri

Kuvassa on punaisia lehtiä.
Ruskaa. Kuva: Pixabay/HeungSoon. Julkaistu CC0 Creative Commons -lisenssillä.

 

Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC, Ruskaleiri pidetään perjantaista lauantaihin 21.–22.9. Leiri järjestetään Messilän kartanohotellissa, Messiläntie 308, 15980 MESSILÄ. Lauantain esitelmissä on sekä tärkeää tietoa radioamatööreille, että tietoa mielenkiintoisista tapahtumista ja workkimisesta.

 

Maailmanympäri-nonstop-purjehduksella olevan Tapion, OH6UBZ/mm; tytär, olympiapronssia ja useita maailmanmestaruuksia voittanut Silja Frost tulee kertomaan isänsä purjehdushaaveen toteutumisesta. Mutta ennen kaikkea siitä, kuinka tärkeä rooli radioamatööreillä on ollut Tapion purjehduksessa. Kysymyksille ja vastauksille on varattu hyvin aikaa.

 

Säteilyturvakeskuksen johtava asiantuntija Lauri Puranen kertoo radioamatööriasemien säteilyturvallisuudesta. Ruotsissa amatöörien tehoja laskettiin muun muassa vedoten säteilyyn. STUK on mitannut kymmenkunta asemaa ja raportti on tulossa. Lauri kertoo mittauksien tuloksista. Mitä haluat tietää säteilystä?

 

Veijo, OH3NFC, kertoo DMR-workkimisesta sekä aloittaville, että eksperteille. Saku, OH2NOS, kertoo tämän kesän ihmisiä koukuttaneesta OHFF-workkimisesta ja pystyttää Tiirismaan luonnonsuojelualueelle aseman. Leirillä on koko lauantain satelliittiasemademo ja paljon muutakin mielenkiintoista. Tervetuloa.

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media