SRAL

Tuomas Tauriala, OH3ERV

Tuomas Tauriala, OH3ERV.
Tuomas Tauriala, OH3ERV.

 

Tuomas Tauriala, OH3ERV

 

Olen 34-vuotias filosofian maisteri Tampereelta. Työskentelen Tampereen yliopiston tietohallinnossa järjestelmäasiantuntijana. Olen ollut radioamatööri vuodesta 2014. Olen toiminut kouluttajana Tampereen Radioamatöörit ry OH3NE:n radioamatöörikursseilla ja tämän lisäksi puuhailen ahkerasti kerhon ylläpitämien toistinasemien (FM sekä DMR) parissa. Olen SRAL:n varapuheenjohtaja, koulutustoimikunnan puheenjohtaja sekä Tampereen Radioamatöörit ry OH3NE:n varapuheenjohtaja nykyisellä toimikaudella.

Digitaalisena aikana jatkuva haaste on saada harrastuksemme uudistumaan niin, että nuoretkin kokevat siihen vetoa. Toisaalta pitää aina muistaa mistä tulemme ja kunnioittaa perinteitä. Olen myös vahvasti sitä mieltä, että harrastajamäärän kasvattamista ei pidä tehdä teknisen osaamisen ja vastuullisuuden kustannuksella. Meidän tulee toimia yhdessä ja jokaisen tahollaan edistääksemme hienoa harrastettamme sekä julkista kuvaa radioamatööreistä. Muiden erilainen tapa harrastaa ei ole minulta pois, vaan päinvastoin tekee harrasteestamme monimuotoisemman, mielenkiintoisemman ja rikkaamman.

Riippumatta siitä tulenko valituksi, haluan jatkossa ottaa jäsenistöä entistä enemmän mukaan liiton toimintaan. Toimikuntien roolia hallituksen päätöksenteon tukena ja liiton toiminnan kivijalkana on korostettava. Hallituksen päätöksenteossa on jatkossakin pyrittävä avoimuuteen ja jäsenistön mahdollisuuksia seurata liiton toimintaa sekä osallistua liiton kokouksiin on mahdollisuuksien mukaan parannettava.

Minulla on aiempaa kokemusta useamman eri yhdistyksen hallituksissa toimimisesta, mutta liiton puheenjohtajuus olisi tähän asti vastuullisin vapaaehtois- ja luottamustehtäväni. Luotan kuitenkin kokemukseeni sekä muiden hallituslaisten, toimikuntien ja liiton jäsenistön tukeen ja olen valmis ottamaan uuden haasteen vastaan.