Muistelija Esko,OH1KF
Tutustuin OT Mattiin, OH1UH, lähemmin eräänä aamuna, kun hän istui HKE:n lounaskuppilassa aamukahvilla. Olimme kyllä pitäneet qsoja ja nähneet erilaisissa tapahtumissa, mutta ei sen kummempaa. Hän kertoi muuttaneensa työpaikkaa ja tulevansa laitoksemme radiopajalle töihin. Istuimme HKE:n kuppilassa ja ihmettelimme maailman menoa: miksi kaikki käytöstä poistettavat mittalaitteet ja komponentit piti tuhota eikä niitä saanut myydä tai antaa henkilökunnalle? Vähän aikaa mietittyämme keksimme pulmaan ratkaisun: perustetaan henkilökunnan radiokerho! Laitoksellahan toimi useita kerhoja oopperasta kivenhiontaan. Kerhojen käyttöön voitiin anomuksesta luovuttaa poistettavia laitteita ja sen lisäksi saataisiin vielä vuosittainen määräraha muihin kuluihin. Matti oli toimen mies ja neuvotteli johtoportaan kanssa kerhon perustamisesta ja näin OH2HKE:n radiokerho aikoinaan perustettiin.
Pikkuhiljaa nurkat alkoivat täyttyä saaduista laitteista ja oli aika löytää sopiva kerhohuoneisto niiden varastoimiseksi. Erilaisia vapaita huoneita tarkasteltiin, mutta yksikään ei oikein sopinut tarkoituksiimme. Eino OH2SF, joka toimi Salmisaaren laitoksen automaatiomestarina, päästi meidät pälkähästä. Salmisaaren B-laitoksen valmistuttua heiltä jäisi vapaaksi vanha verstastila, jota voisimme käyttää kerhohuoneena. Tila sopi tarkoitukseemme erinomaisesti: löytyi vessa, vesiposti ja varastotilaa sekä sauna kerrosta alempana – ja iso tasainen katto. Rakennusmestari antoi luvan rakennella antenneita sillä ehdolla, ettei kattoon saa tehdä reikiä. Lahjoimme erään henkilön viemään ”trissan” ja köyden vanhan laitoksen piipuun. Siinä oli sitten hyvä kokeilla kaikenlaisia lanka-antenneja. Ainoa harmi oli talviaikaan savukaasujen hiukkassuodattimen aiheuttama häiriötaso.
Rigeinä käytimme alussa omia laitteitamme, mutta kun Matti innostui rekisteröimään kerhon ja hankki sille oman kutsun, oli tullut aika hankkia kerholle omat laitteet. Radion hankinta oli hieman surkuhupaisa tapahtuma. Matti hankki jostain Draken laatikot ja niillä workittiin muutama vuosi. Kuulin jälkeenpäin Aarnilta, OH2IM, että hän oli joutunut painostamaan henkilöstökerhon johtokuntaa etteivät he evänneet meiltä kahden vuoden käyttöavustusta, kun olimme ylittäneet rahavaramme. Ylitys johtui siitä, että kirjanpito laahasi perässä ja ilmoitti rahaa olevan rigin ostoihin.
Pitihän meidänkin päivittää omat laitteemme hieman uudenaikaisempiin ja kevyempiin, joita olisi mukavampi raahata mukana. Ville OH2BLG jonka liike oli samassa taloyhtiössä, jossa Mattikin asui, kertoi että hänellä olisi 2 kpl IC-735:ta jäänyt hyllyyn. Nehän me haimme pois, kun edullisesti saatiin. Villen putiikki oli hieman pelottava paikka. Aina kun siellä piipahti, tuli ulos jokin laite kainalossa. Ville huuteli ulko-ovella, että maksat sitten pienissä erissä vaikka markan kerrallaan. Laitteet kotiin ja huonolla omallatunnolla piti kertoa hallitukselle, että härveli oli kaverilta lainassa. Jossain vaiheessa käry tietenkin kävi ja nöyränä piti ottaa haukut vastaan. Minun hankintani olivat aika pieniä, mutta Kari, nykyinen OH1UH, kertoi, että Matti joutui selittelemään hieman kalliimpiakin ostoksia.
Kerran kerhomme jäsenet päättivät ajella Ylläksen kesäleirille. Matka oli ikimuistoinen. Ajelimme autoletkassa ja Matti oli jostain hommannut sellaisen amerikan ihmeen, farmariauton. Ei siinä muuta vikaa ollut kuin ylikuumeneminen. Noin viidenkymmenen kilometrin jälkeen sitä jäähdyteltiin. Heiskalla, OH2UX, oli samanlainen kulkuneuvo ja hän kertoi, että pulmasta olisi päästy yhdellä pultilla, jolla olisi jäähdytystuuletin lukittu. Leiri oli muuten ihan kiva kokemus.
Mattihan oli toiminut vuosikymmenet meripelastustoiminnassa. Kun kaupunki luovutti Matosaaren meripelastusyhdistyksen tukikohdaksi, oli Matti taas elementissään. Saaren rakennuksia alettiin kunnostaa ja paikkoja raivailtiin. Olinhan minäkin joskus avustamassa, mutta panokseni oli vaatimaton. Sauna tietenkin kunnostettiin ja saunottiin mukavissa löylyissä. Saaressa olevassa puutarhamökissä viihtyivät ja yöpyivät kesäisin sekä Matti että Matin vaimo Taimi kaukana Helsingin metelistä.
Eräänä päivänä Matti vei minut koeajolle. Yhdistys oli saanut uuden aluksen ja pitihän sitä kokeilla. En ollut eläissäni ollut niin kovaa kulkevassa aluksessa. Varusmiesaikana olin kyllä armeijan alusten kyydissä, mutta vauhti oli vaatimattomampaa. Radiokerhokin hyötyi saaritukikohdasta. Antenneita viriteltiin. Aluksi raahattiin asuntovaunu saareen, mutta kun Hanasaaren voimalan porttikoppi uusittiin niin pojat raahasivat vanhan parakin saareen. Ihmettelin miten saivat sen puiden ja pensaiden välistä paikalleen. Siitä sitten workittiin vuosikaudet.
Vuodet vierivät ja Matti siirtyi eläkkeelle. Vierailin usein hänen luonaan lähellä Ikaalista olevalla vanhalla sukutilalla ”Mörköperällä”. Puoliso Taimi kuoli ja jotenkin tuntui siltä, että Matti menetti samalla innostuksensa ja elämänhalunsa. Sairaus otti yliotteen ja kunto heikkeni. Kävin katsomassa häntä useasti sairaalassa, kun tulin töistä. Eräänä iltapäivänä vuode oli tyhjä.
Loppukevennykseksi: Oli Matti joskus väärässäkin. Kun tuli puhe hänen pojastaan Karista (nykyinen -1UH ) oli hänellä vakaa mielipide. Ei siitä Karista tule koskaan amatööriä eikä se mokoma saa eukkoakaan itselleen.
