Balkans On The Air eli BOTA 2020 huhtikuun alussa Serbiassa

Neljän onnistuneen Serbian kansallisen nuorisoleirin jälkeen, Serbian radioamatööriliitto SRS järjestää ensimmäisen Balkanin alueellisen YOTA-leirin. Leiri järjestetään 3.-6.4.2020 lähellä Belgradia, Serbian pääkaupunkia. Kutsumme kaikki nuoret osallistumaan tapahtumaan ja pitämään hauska viikonloppu täynnä aktiviteetteja liittyen radioharrastukseen ja tapaamaan uusia ihmisiä samoilla kiinnostuksen kohteilla. Balkanin alue on suuri, joten balkanilaiset nuoret ovat etusijalla. Tarkoitus on lisäksi säästää jonkin verran paikkoja nuorille Balkanin alueen ulkopuolelta.

Kuka?
Oletko 15-25 vuotias ja kiinnostunut radioamatööritoiminnasta? Olet tervetullut tähän tapahtumaan! Sinun täytyy ainoastaan kuulua johonkin IARUN jäsenliittoon (eli Suomessa SRAL).

Missä?
Tapahtuma järjestetään Deliblato Sandsissa lähellä Pančevoa ja Belgradia. Leiripaikkana on nuorisoleirikeskus kaikilla tarvittavilla puitteilla.

Ohjelma
Tällä hetkellä olemme viimeistelemässä lopullista ohjelmaa. Tulossa on paljon mielenkiintoisia aktiviteetteja kuten erilaisia workshoppeja. Haluamme tutustuttaa vasta-alkajat harrasteeseen ja opettaa kokeneemmille radioamatööreille uusia taitoja. Ohjelmassa on myös YOTA-leireillä erittäin pidetty Intercultural Evening.
Koko leirin ajan on käytettävissä vähintään 2 leiriasemaa HF-, VHF- ja UHF-taajuuksilla.
Tulet varmasti tapaamaan uusia ystäviä ja pitämään hauskaa!

Kustannukset?
Suurimman osan tapahtumasta rahoittaa IARU Region 1 ja SRS. Pyydämme kaikkia osallistujia maksamaan 20€ osallistumismaksun. SRAL voi avustaa matkakustannuksissa.
Majoitus, 3 ruokailua päivässä ja aktiviteetit sisältyvät leirimaksuun.

Ilmoittautuminen
Ilmoittautuaksesi mukaan ota yhteyttä nuorisotiimiin nuoriso@nullsral.fi.
Nähdään pian!

73, Balkans On The Air-järjestäjät

Jaa sosiaalisessa mediassa / Share in social media